Noniin, täytyy nyt valitettavasti kertoa että tänään ei ollut syömisten suhteen hyvä päivä (Onneksi tätä ei lue kukaan, niin en pilaa kenenkään mieltä :)). Aamulla meni kaurapuuro ja päivällä kävin syömässä yliopistolla ihan kunnon aterian. Kylmyydestä ja stressistä johtuen (seliseli) ostin sitten iltapäivällä kuitenkin karkkipussin (100g) automaatista ja mussutin koko pussillisen. Noh, oliskin vielä jääny siihen, mutta illalla mussutin kotona vielä ison pasta annoksen ja suklaarasian loput. En tiedä miksi, ei ollut edes nälkä. Ajattelin, että hemmottelen itseäni tänään kun oli oikeesti niin rankka päivä, mutta ei se suklaa edes ollut hyvää ja silti söin. Yöh. Inhoan itseäni.

Pasta onneksi loppui. Ja suklaat. Huomenna voisin mennä kaurapuuro, munakas, salaatti, ananas- linjalla. Ärsyttää tää kun ei liikkumaan ehdi millään. Tänäänkin olin 10 tuntia yliopistolla minkä jälkeen pitää vielä opiskella kotona. Joululomalla voisin kaivella vanhat sukset jostain ja kokeilla vaikka hiihtoa. Toivottavasti ei ole liian kylmä siihen.

Mulla on ikävä kahvia. En ole saanut kunnon kahvia pitkään aikaan. Olen aina ennen ollut riippuvainen aamukahvistani, enkä ole kyennyt mihinkään ilman sitä. Nyt olen joutunut siitä luopumaan, kun nykyinen keitin tekee oikeesti niin hirveetä kuraa, että oksuhan siitä tulee. Hah, totahan vois käyttää vaikka laihdutusmetodina. Juot kupillisen sitä joka syömisen jälkeen, niin takuulla oksennat kaiken etkä liho. Ei ollu hyvä juttu. Vaikka laihdutusmenetelmäni eivät aina ole ihan ravintoterapeutin suosittelemia, tohon oksennusjuttuun en kyllä lähde mukaan. Monesti ahmimisen jälkeen olisi tehnyt mieli, mutta olen pitänyt sisälläni vaikka väkisin ja kärsinyt seuraukset. Kuitenkin oksentaminen tuottaa mielestäni enemmän haittaa kun muutamat liikakilot.

Että näin tänään. Huominen on taatusti parempi :)

Vietin aivan ihanan illan, yön ja aamun herra A:n kanssa. Hän todellakin sai minut taas tuntemaan itseni rakastettavaksi. Harmillista, että itsearvostukseni on näin kovasti riippuvainen muista ihmisistä. Pitäisihän minun osata rakastaa itseäni vaikka muut eivät sitä tekisikään.

Tämä oli kuitenkin tällä erää viimeinen kerta A:n kanssa. Haikeaa oli hänet hyvästellä aamulla. Hieman harmittaa, ettei tästä tullut mitään sen suurempaa, eikä hänellä ollut minua kohtaan mitään räiskyviä tunteita, mutta toisaalta pitäisi kai olla tyytyväinen, koska eihän suhteestamme olisi välimatkan takia mitään tullutkaan. Kaikesta huolimatta minulla on nyt taas hyvä olo. Ihanaa kun saatiin välit selvitettyä ja ollaan taas ystäviä.

 

Syöminen lentoemodieetin jälkeen oli vähän kinkkistä. Tässä päivän ruokailut:

11: lautasellinen kaurapuuroa

13: näkkileipä margariinilla

16: kalaa, perunamuusia, tomaatti, omena

17: ananasmehua ja pieni suklaamousse

21: kaksi näkkileipää margariinilla ja kurkulla, 2 suklaakonvehtia

 

Aika paljon tuli siis syötyä. Liikaa. Hoikka vatsa on taas vain haave. Mutta olihan se arvattavissa, että ei tuo dieetti oikein toimi tai ainakaan vaikutus ei näy kauaa. Olen ajatellut, että voisi lopettaa syömisen vaikka klo. 18 jälkeen. Koska sen jälkeen harvoin tulee syötyä mitään kunnollista. Pelkkiä herkkuja vain.

Huomenna on niin rankka koulupäivä (8-18), joten aamulla ajattelin syödä puuroa ja omenan ja puoliltäpäivin ihan oikean kouluruuan. Sitten illalla kotiin palatessa ehkä ananasta ja maustamatonta jugurttia, että jaksaisi lukea vielä seuraavan päivän tenttiin.

Liikunnat on taas jääny sairastelusta ja hillittömästä kiireestä johtuen. Tänään olen vain kävellyt noin puolituntia aamulla A:n luota kotiin. Päivä onkin mennyt pakkaillessa ja tentteihin lukiessa. Pahoin pelkään, että liikuntaa jää aikalailla nollaan nyt joulukuussa, kun yksinkertaisesti ei ole aikaa. Kaikki liikuntavaatteetkin on jo pakattu laatikoihin. Se tarkoittaisi sitä, että syömisistä pitäisi kiristää entisestään, mutta se on varsinkin joulunpyhinä aikamoisen vaikeaa. Suurin paheeni on joulutortut ja konvehdit. Päätin, että tänä vuonna saan syödä max. yhden tortun päivässä. Tiedän, kuulostaa paljolta, mutta yleensä tahtina on ollut noin 5 per päivä. Ja yritän ulkoilla niin paljon kuin mahdollista. Tammikuussa alkaakin sitten juoksutreeni. Pakko olla kesän juoksutapahtumassa eksääni nopeampi :D

Viimeinen päivä lentsikkadieettiä takana. Huh huh, enää illan ananasmehut juomatta ja huomenna voisi sitten vaihtaa ruokavaliota. Tänään kyllä pikkuisen sössin, kun huomasin, ettei minulla ollutkaan kolmatta purkkia papuja ja kaupat oli tietysti täällä näin sunnuntaina kiinni. Noh, keitin sitten kananmunat ja päätin viipaloita ne kahden näkkärin päälle. Ajattelin, että eipä siitä varmaan haittaa oo. Lisäsin siihen sitten vielä kaksi porkkanaa. En tiedä johtuiko se niistä hiilareista vai porkkanoista ja kananmunista vai mistä, mutta vatsa turposi ihan palloksi ja tuli kipeäksi.

Äsken sitten söin viimeinen tonnikalapurkin, tomaatin ja salaatin korvasin kurkulla. Ei ollut edes nälkä, mutta söin silti, ettei alkais vatsa kurnimaan yöllä. Olen menossa viimeistä kertaa ennen muuttoani yöksi herra A:n luokse. Juteltiin eilen mesessä ja setvittiin vähän asioita ja päätin, että hänet ainakin haluan hyvästellä, jos ei muita sitten. Toivottavasti tuo maha tuosta vetäytyy takaisin sinne minne kuuluukin, ettei tartte niin kovasti hävetä itseään.

En yhtään tiedä miten sitä alkais syömään. Toisaalta en haluaisi palata täysin normaaliin ruokavalioon, kun huomasin, että vähemmälläkin pärjää. Mutta toisaalta tarvitsen kuitenkin hieman enemmän energiaa, että jaksaisin keskittyä opiskeluun. Luultavasti lounaaksi syön kaurapuuroa, päivän mittaan sitten enemmän hedelmiä, ja illalla ehkä pastaa soijarouhe-tomaattikastikkeessa.

Harmillista kun en omista vaakaa enkä edes mittanauhaa, niin en voi mittailla tuon dieetin vaikutuksia. Silmin pystyi kyllä näkemään ennen tän päivän turpoamiskohtausta, että maha oli kutistunut. Juu juu, nesteitähän se tietysti on, mutta silti oli se vatsa kivemman näköinen kuin yleensä. Voisin yrittää jatkaa melko vähähiilihydraattisella linjalla edelleen, koska sen kai pitäisi estää tuota vatsan turvotusta. Tiedä sitten.

Hihhei, nyt suihkuun ja sitten herra A:n luokse. Vähän jännittää, toivottavasti en itke. Se ei sopisi ollenkaan.

Aika hyvin olen taas onnistunut välttelemään sosiaalisia suhteita. Mulla ei ole kiinnostusta nähdä enää ihmisiä täällä vanhassa kaupungissa. En jaksa mennä niiden kanssa baariin teeskentelemään että hauskaa on. Sitäpaitsi siitä kertyisi ylimääräisiä kaloreita, joten parempi pysytellä neljän seinän sisällä. Haluan vain muuttaa pois sanomatta heippaa kenellekään. Olen varma, että kukaan ei edes huomaa minun puuttumistani. Toivon niin, että löydän uudesta kaupungista parempia ystäviä kuin täältä. Muuten saattaa olla, ettei tämä pieni ihminen enää jaksa.

Lentoemodieetin kolmas päivä lähenee loppuaan. Tänään ei onneksi enää särkenyt päätä niinkuin eilen. Tosin unta on ollut vaikea saada kahtena edellisenä iltana. Nyt ei enää ole niin kamala herkkuhimo, mutta hiilareita tekisi siltikin mieleni. Puuroa tai näkkileipää. Nam. Täytyy varmaan alkaa suunnitella miten jatkan maanantaina tämän dieetin jälkeen. Koska jos ahdan naamaani kaiken, mitä mieli tekee, tulee kilot taatusti takaisin päivässä. Voisin aloittaa aamuni kaurapuurolla ja sitten kevyesti jotain kasvisruokaa.

Odotan niin innolla ensiviikonloppua, kun tapaan muutamia vanhoja ystäviä. Siitä tulee hauskaa. Sitä ennen olisi kuitenkin viimeinen työntäyteinen opiskeluviikko. Taidankin lauantai-illan ratoksi syventyä tenttikirjaan. 

Miehet! Huoh...Miksi ikinä lähdinkään tähän peliin mukaan. Olin eroni jälkeen niin maissa, että oli ihanaa, kun joku kiinnitti minuun edes jonkinlaista huomiota, vaikka tämä huomio ei ehkä ollutkaan juuri sellaista kuin olin toivonut. Mutta niin, seksiähän se vain minusta halusi. Ajattelin, että ehkä moinen suhde tekisi minullekin ihan hyvää, koska parisuhdetta en halunnut, mutta läheisyyttä kylläkin. Mutta eipä se mennytkään niin helposti. Joka aamu kun heräsin hänen vierestään, tunsin itseni niin käytetyksi ja halvaksi, että olisin voinut painua maanrakoon. Silti jatkoin suhdetta. Kerran aikaisemmin syksyllä halusin jo lopettaa, mutta jotenkin hän silloin osasi puhua niin kauniisti, että muutin mieltäni. Mutta suhde jatkui samalla tavalla ja talloi itsetuntoni vielä enemmän lyttyyn (niinkuin se enää kovin paljon alemmas pääsisi).

Eilen taas jossain mielenhäiriössä laitoin viestiä ja kysyin josko nähtäis. Se ei vastannu moneen tuntiin ja kuvittelin jo kieroutuneessa mielessäni kaikenmaailman asiat, miten se on minun vika, että olen tehnyt jotain väärin, ettei hän haluakaan minua. Ja kun hän lopulta illalla soitti, en enää halunnutkaan nähdä koko miestä ja keksin jotain tekosyitä, että minulla on muka muuta tekemistä. Hän sanoi, että haluaa nähdä minut tänään. Aamulla heräsinkin hyvillä mielin, kun tiesin, että illalla nään tämän miehen, mutta kuinka ollakkaan, iltapäivällä kännykkääni tupsahtaa viesti, ettei hän olekaan kaupungissa tänä viikonloppuna.

Voi itku ja hammasten kiristys. Nyt tuntuu taas, etten halua nähdä koko ihmistä enää koskaan. Se on sinänsä harmi, koska onnistuin näköjään pilaamaan ainoan orastavan ystävyyssuhteen, joka minulla oli tässä kaupungissa. Muutto on kuitenkin viikon päästä, joten en usko, että minulla riittää aikaa, saatika sitten energiaa asian korjaamiseen.

 

Sitten muihin aiheisiin. Tää lentoemäntädieetti ei tosiaankaan ole mun juttu. Olen ihan tajuttoman riippuvainen hiilareista, ja kun tällä ruokavaliolla niitä ei kovinkaan paljoa saa, olen ollut huonovointinen koko päivän. Eilinen oli vielä ihan ok, tosin illalla en meinannut saada unta. Tänään heräsin nälkäisenä, eikä se puolikas greippi kyllä nälkääni poistanut. Pavut alkoi vähän etoa äsken, samoin tomaattimehu on kyllä pirun keksintö. Kaikkea sitä ihminen suostuukin kokeilemaan epätoivoisena.

Mutta ei auta kuin jatkaa seuraavat kaksi päivää vielä. Olin tänään shoppailemassa bilevaatteita uudeksi vuodeksi. Mä en oo ikinä ennen voinut käyttää olkaimettomia mekkoja/toppeja, edes niitä pienimpiä kokoja, kun ne on valahtaneet päältä. Ja voi surku, nyt ne kaikki pysyivätkin päällä ja osa oli jopa liian pieniä. Kammottaa, kun jostain vaatteita joutuu valitsemaan koon 38, vaikka yleensä olen varsinkin yläosista joutunut valitsemaan sen 34:n. (Toivon, että tää johtuu osittain myös erilaisesta mitoituksesta kuin Suomessa). No joo, on kai se ihan kiva että on tuo rintavarustus hieman lisääntynyt, kun se on aina ollut niin säälittävän pieni, mutta valitettavasti se tarkoittaa myös sitä, että sitä läskiä on kertynyt muuallekin. Luultavasti enemmän. En ole puoleen vuoteen päässyt vaa'alle, muuta pelkään, että siellä on ainakin 10 kiloa liikaa.